Maailman paras poika

Muistan sen päivän kuin eilisen, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Tuntuu kliseiseltä aloittaa tämä postaus noilla sanoilla ”muistan sen päivän kuin eilisen”, mutta niin se vaan on. Muistan erityisesti sen, kuinka olin toivonut lemmikkiä niin hartaasti. Äitini on allerginen mm. koirille ja kissoille niin en uskonut lemmikkihaaveiden olevan kovin realistisia.

Aloin toivomaan vanhemmiltani hamsteria. Oon varmaan ärsyttävästi vinkunut sitä kuukausia ja muistan, kun kävin vähintään kerran viikossa koulun jälkeen Halikatissa suunnittelemassa minkälaisen häkin ostan hamsterilleni… 😀 Vanhempani eivät oikein lämmenneet hamsterille.

Palataan siihen päivään jolloin tapasimme Miksun kanssa ensimmäisen kerran. Muistan, että olin luisteluharjoitusten jälkeen odottamassa äitiäni ja hän sanoi, että käydään hakemassa työkaverille muutamat jutut jostain paikasta. En ollut moksiskaan ja ajattelin, että mennään tosiaankin hakemaan niitä ”muutamia juttuja”. Noh, pysähdyimme erään talon eteen, jossa oli valtava aitaus etupihalla ja vastaan tuli paljon koiria. Siinä mulle sitten valkeni, että tultiin katsomaan meille koiranpentua.

Pienen pienet griffon-pennut hyppivät tervehtimään ja halusivat huomiota. Kuitenkin yksi pennuista erottui joukosta. Hän tuli samantien syliini, kun istuin lattialla ja nukahti siihen. Hänen nimensä oli vielä silloin Pacey’s Sheer Delight. Myöhemmin hän sai nimekseen Miguel tai sitten tuttujen kesken kutsuttiin nimillä, kuten Miksu, Lolo, Seppo, Nuunuu, Pikkumies, Miksutin aka Goofy…

Miksu oli ihanan utelias koira. Ehkä hieman jopa naapurikyylä, kuten molemmat omistajansa. Niin kiltti ja ihmisrakas. Hän rakasti erityisesti miehiä (muutama henkilökohtainen suosikkikin hänellä oli), vaniljaa, Rottaa, mun äitiä ja juustoja.

Miksun terveysongelmat pahenivat pari vuotta sitten, kun hän alkoi saamaan kohtauksia innostuessaan tai säikähtäessään. Tähän selvisi eläinlääkärissä syy ja saatiin vanhalle herralle lääkitys kuntoon ja hän jatkoi erittäin reippaana. Nyt kesän 2020 jälkeen kunto alkoi selkeästi huononemaan. Muutaman kerran sai hänet kantaa lenkiltä kotiin, yskä alkoi muuttua syksyn alkaessa pahemmaksi sekä yleiskunto huononi.

Olin itse tehnyt jonkinlaista suruprosessia jo muutaman vuoden ajan ja valmistautunut siihen, että joku päivä hyvästelemme Miksun. Elimme päivä kerrallaan ja seurasimme Miksun hyvinvointia. Syyskuussa mulle tuli kuitenkin ensimmäistä kertaa ikinä tunne, että nyt on se hetki. Miksu voi kuitenkin vaivoistaan huolimatta hyvin, mutta en halunnut ajatella koiran kärsivän tai menevän entistä huonompaan kuntoon. Olihan hän elänyt jo ihan mielettömän upean elämän meidän kanssamme.

Hyvästelimme Miksun yhdessä äitini kanssa torstaina 24. syyskuuta 2020. Miksu oli päässyt jo eläkepäiville ja porskuttanut eteenpäin yli 13-vuotiaaksi sydänviastaan ja muista vaivoistaan huolimatta. Meidän maailman paras poika ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s