Ensi viikon suunnitelmat

Maanantai: Aamupäivästä vien muutamat Zadaa-paketit postitukseen. Tosi kiva, kun ootte ostaneet sieltä mun juttuja ja ihanaa saada ylimääräisille tuotteille uusi koti! Muuten koko päivä menee sitten töissä.

Tiistai: Päätin aloittaa uuden harrastuksen! Tai ainakin kokeilla jotakin uutta, nimittäin hankin kortin BAY Helsingin laitepilatekseen. Oon kuullut pelkästään kehuja laitepilateksesta sekä pilateksesta itsessään joten ootan todella innolla tota tuntia. Ton aamun tunnin jälkeen meen kaverin kanssa opiskelemaan/tekemään töitä johonkin kahvilaan aamupäiväksi ja samalla syödään aamupala ja vaihdellaan kuulumisia. Tosi kivaa vaihtelua sille, että kyhnöttää yksin kotona tietokoneen ja vihkojen kanssa rustaamassa erilaisia laskuja. Saa myös apua toiselta jos tarvitsee.

Keskiviikko: Päivä jota ootan niiiiiin paljon! Mä oon nimittäin varannut itselleni kampaaja-ajan. Viime kerrasta on hmm… yli 2 vuotta, niin on jo aikakin mennä laittamaan hiukset kuntoon. Mun oma väri on tummunut ja kellastunut tosi paljon niin haluan freesata sitä ja siistiä latvoja. Ei mitään isoa muutosta luvassa siis.

Torstai: Matematiikkaa, matematiikkaa ja vielä kerran matematiikkaa 😀 Ei mitään muuta ohjelmassa.

Perjantai: Meillä on meidän Eximian amk-valmennuskurssilla (yhteistyö) sähköinen matematiikan harjoituskoe – kääk! Kuten oon sanonut niin matematiikka tuottaa mulla eniten ongelmia vaikka oon ollut nyt itsestäni ylpeä, kun oon tehnyt töitä sen eteen nyt ja oikeasti oppinut jotain. Oon päivitellyt mun Instagram-storyihin (@janinakoskenniska) opiskelukuulumisia enemmän ja ne on tallennettu erilliseen, omaan kohokohtaansa. Kannattaa käydä kurkkaamassa jos kiinnostaa opiskeluaiheiset jutut.

Lauantai: Viikonlopulle ei oo mitään suunnitelmia vielä. Lauantaina mulla on lyhyt työvuoro.

Sunnuntai: Ehkä siivoamista? En tiiä vielä. Mainitsin Instagramissa, että oon yrittänyt toimia niin, että en opiskele viikonloppuisin vaan teen kaikki koulutehtävät arkisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s