Koronakuulumisia ja someähkyssä

Olen halunnut jo jonkin aikaa kirjoittaa blogiini omia kuulumisiani ja ajatuksiani nykyisestä tilanteesta. Minut lomautettiin työstäni kaksi viikkoa sitten ja nyt kaikki aika ollaankin luonnollisesti vietetty kotona. Lomautus ei tullut mitenkään yllätyksenä, toki alkuun iski paniikki, että miten me pärjätään? Onneksemme meillä on ympärillämme ihan mahtava tukiverkosto ja lisäturvaa tuo työttömyyskassan jäsenyys.

Kotona oleminen on ollut itselleni jollain tapaa rakentavaa. Olen aloittanut kiitollisuuspäiväkirjan, sain anopiltani maaleja ja aloitin maalaamisen. Maalasin jopa taulun meidän olohuoneeseemme. Ulkoiltua on tullut useampia kertoja viikossa ja välillä olemme saaneet seuraksi koirakavereita metsälenkille. Välillä olemme menneet kahdestaan kiertelemään kotipaikkaamme ja ihastelemaan asuntoja. Yleisesti olen voinut erittäin hyvin, niin fyysisesti kuin henkisesti.

Erityisen hyvää jälkimmäiselle teki muutaman päivän sometauko. Kännykällä on tullut oltua jopa 9 (!) tuntia päivässä ja aloin huomaamaan olevani jonkin sortin ”someähkyssä”. Eli selasin applikaatioita ihan vaan tylsyyteeni ja selailu ja kaikki sisältö alkoi ärsyttämään itseäni. Ruutuaikaa tuli vähennettyä jopa 80% ja aion jatkossa kiinnittää huomiota somen käyttööni.

Haluan pitää blogini edelleenkin positiivisena paikkana, johon voi tulla inspiroitumaan. Tulen jakamaan hieman muunneltuja vinkkejä niin ihonhoitoon kuin sisustukseen. Ulkoasu sai myös pientä päivitystä, piristää aina kummasti!

Hali jokaiselle teistä siellä ruudun takana, pysykää terveinä ja pitäkää läheisistänne huolta ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s