Picnic @ Balboa Park

Reissupostaukset tulevat nyt hieman jälkijunassa, kun en millään saanut ladattua kuvia koneelle meidän asunnon wifillä. Toivottavasti tämä ei teitä haittaa.

Oltiin menossa yhtenä päivänä suosittuun pizzeriaan lounaalle San Diegon Downtowniin, mutta hirveän ruuhkan ja paikallisen pesispelin takia ei saatu millään autolle paikkaa. Päätettiin nälkäkiukuissa luovuttaa ja lähteä pois paikalta. Onneksi oltiin otettu iltaa varten piknik-eväät kylmälaukkuun autoon. Päätettiin mennä läheiseen Balboa Parkiin syömään eväät ja onneksi mentiin!

Balboa Park on valtava puisto, jonka alueelle kuuluu mm. San Diego Zoo, museoita, teattereita, nurmikenttiä, leikkipuistoja… Paljon nähtävää ja todella kauniita rakennuksia. Eläintarha on kuulemma ”legendaarinen” ja oltaisiin saatu sinne ilmaisliput, mutta Berliinin eläintarhan jälkeen koko ajatuskin noiden tukemisesta surettaa.

Ei todellakaan oltu ainoita, mutta päästiin kuitenkin rauhassa kiertelemään ja fiilistelemään puiston tunnelmaa. Kauan aikaa ei siellä vietetty, koska aurinko oli melkoisen paahtava.

Puisto itsessään on ilmainen eikä sinne tarvitse maksaa sisäänpääsyä, mutta museoihin ja muihin aktiviteetteihin täytyy ostaa lippu.

Patonkia, tuorejuustoa, juustoa, leikkeleitä, suklaata, mansikoita ja juotavaa. Täydelliset, pienet piknik-eväät!

Siinä ihmeteltiin muita ihmisiä, kuunneltiin kaukaa kuuluvaa Pride-konserttia ja katseltiin 2 minuutin välein laskeutuvia lentokoneita.

Täydellistä. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s