#TheLogOutZone

Yhteistyö: Radisson Blu Espoo

Päästiin viime viikon lauantaina viettämään staycationia Emilian ja Ainon kanssa Espooseen, Radisson Blu Espoo-hotelliin. Oli ihana päästä viettämään staycationia omaan kotikaupunkiin. Vaikka asunkin 15 minuutin päässä hotellista, tuli sellainen fiilis, että oltaisiin jossain pidemmällä. Hotelli sijaitsee Otaniemessä (Otaranta 2) ja sinne pääsee esimerkiksi kätevästi metrolla. Autolla tulijoille on myös paljon parkkitilaa.

Hotelli kuvailee itseään The Log Out Zone:ksi, joka on mielestäni aika täydellisesti keksitty. Kauniissa maisemissa tulee todellakin nollattua ajatukset. Hotelli sijaitsee merenrannan ääressä ja uskon, että kesällä maisemat ovat vielä entistä kauniimmat kuin nyt!

Saatiin yöpyä upeassa junior sviitissä, jossa oli erikseen makuuhuone, olohuone ja kaksi kylpyhuonetta. Meille oli pedattu levitettävä sohva lisäksi, mutta ahtauduttiin kaikki kolme samaan sänkyyn ettei kukaan joutuisi olemaan yksin. Kunnon sleep over siis!

Valvottiin vahingossa melkein kolmeen asti yöllä, kun juteltiin ja naurettiin vatsalihakset kipeiksi. Simahdettiin kaikki kolme samaa aikaa ja herättiin vasta herätyskelloon ja todettiin, että tulipa hyvät yöunet. Mikä niissä hotellihuoneiden sängyissä on?

Syötiin hotellin Ravintola Rannassa ja siellä oli juuri sopivasti parsaviikot. Parsaviikot = ❤

Löydettiin kaikki omaan makuun sopivat annokset. Itse söin alkuruoaksi herkullisia etanoita aurajuustolla ja yrttikastikkeella ja pääruoaksi parsaviikkojen kunniaksi ulkofilepihvi tankoparsalla ja yrttikastikkeella. Mahat täynnä siirryttiin hotellihuoneeseen ja pian siitä mentiin saunaosastolle.

Radisson Blu Espoon saunaosasto oli juuri remontoitu ja sieltä löytyi useampi sauna sekä iso uima-allas. Uima-allasalueelta oli upeat näkymät merelle ja varmasti kesällä on kiva viettää aikaa kattoterassilla.

Juuri ennen altaalle menoa siellä oli järjestetty lasten synttärit ja mun mielestä tila soveltuu loistavasti johonkin synttäreihin tai muihin juhliin! Isot tilat, paljon saunoja ja iso allas.

Saatiin olla kivasti rauhassa, keskenämme allasosastolla ja saunassa. Tehtiin kasvonaamiot jokaiselle ja juotiin saunajuomaksi tietysti Pepsi Maxia. Saunan raikkaina suunnattiin takaisin huoneeseen siskonpetiin katsomaan Temppareita ja herkuttelemaan sipseillä ja karkeilla.

Aamulla herättiin tosiaan vasta herätyskelloon ja suunnattiin aamupalalle. Aamupalalla oli paljon valikoimaa ja jos jotain oli loppunut, se täytettiin todella nopeasti. Keittiöltä sai myös tilattua itselleen omeletin jos halusi.

Aamupalan jälkeen nautittiin late check outista, jota ihana respan työntekijä meille ehdotti. Kerettiin vielä räpsimään kuvia ja nauttimaan toistemme seurasta.

Meillä oli kokonaisuudessaan todella onnistunut tyttöjen viikonloppu ja vitsi, kun näitä tulisi tehtyä useammin! Lähdettiin kaikki hymyissä suin hotellista metrolle päin ja oli niin rentoutunut olo. Voin lämpimästi suositella Radisson Blu Espoota rentouttavaan staycationiin. Ystävällisiä ja palveluvalmiita työntekijöitä, hyvää ruokaa ja täydelliset puitteet.

2 thoughts on “#TheLogOutZone

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s