OUR LAST DAYS IN BERLIN

(Kirjoitettu maanantaina 29.1) Ollaan tällä hetkellä jossain Itämeren päällä lentämässä takaisin kohti kotia. Samaan aikaan on aina yhtä ihana palata kotiin, mutta oisin voinut jatkaa lomailua vielä muutaman päivän – niinhän se aina menee.

Meillä oli kokonaisuudessaan todella onnistunut reissu ja nyt on hyvä alkaa suunnittelemaan seuraavaa reissua, eikö niin? 😉

Käytiin KaDeWe-tavaratalossa ja oltiin molemmat ihan monttu auki. Helsingin Stockmann potenssiin sata.

Käytiin syömässä heidän lihatiskin vieressä olevassa ravintolassa Wiener Schnitzelit, jotka olivat todella herkulliset! Tämän jälkeen mentiin liukuportaat ylimpään kerrokseen ja siellä oli herkkusuun taivas… niin paljon erilaisia jälkiruokia, että iski valinnanvaikeus.

Tämän jälkeen mentiin alakertaan kuolailemaan Louis Vuittonin, Guccin, Rolexin, yms. liikkeisiin ja sieltä löytyi jo seuraava laukku hankintalistalle. Kiinnostaisiko teitä mikä se on? Arvaako joku? En ehkä vuosi sitten olisi kyseistä laukkua halunnut, mutta nyt se iski kyllä oikeassa kuosissa ja koossa todella kovaa! Ja sainhan tuon paremman puoliskon ihastumaan yhteen LV:n miesten laukkuun.

Viimeisenä päivänä eli sunnuntaina nukuttiin pitkään ja otettiin suunnaksi lähistöllä oleva Berliinin eläintarha. Mä en itse ole koskaan ollut eläintarhoissa (ellei lasketa Särkänniemen Koiramäkeä) ja en tiennyt oikein mitä odottaa.

Olin todella innoissani, että pääsin näkemään joitakin eläimiä, joita olen aina halunnut päästä näkemään. Tosin eläimet nähdessäni kävi hieman sääliksi näitä villieläimiä, jotka ei kyllä tosiaankaan kuulu suurkaupungin keskelle häkkiin… En kyllä menisi uudestaan tukemaan tätä ”toimintaa”. Mielummin sitten luontoon katsomaan, kun eläimet saavat olla vapaina siellä missä niiden kuuluukin olla.

Tehtiin ihan mielettömän hyvä ravintolalöytö, kun käytiin yhtenä päivänä Lidlissä ostamassa hotellihuoneeseen ruokaa.

Mun yksi bravuureista keittiössä on tryffelipasta/risotto ja olin niin innoissani, kun huomasin, että tämän ravintolan listalta löytyy tryffelipastaa – nam!

Meidän hotellihuoneemme tosiaan korotettiin junior-sviittiin ja oltiin todella tyytyväisiä hotelliin sekä huoneeseemme. Yövyimme siis NH Berlin Kurfurstendamm-hotellissa.

Huoneessamme oli myös kylpyamme, johon oli ihana mennä makoilemaan pitkän päivän jälkeen.

xx, J

2 thoughts on “OUR LAST DAYS IN BERLIN

  1. Eläintarhat on kyllä vähän ristiriitaisia paikkoja, ja maailmalla on valtavasti eläintarhoja joihin en koskaan menisi tukemaan sitä toimintaa. Kuitenkin eläintarhoilla on myös merkittävä rooli uhanalaisten eläinlajien suojelussa ja lajien säilymisessä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s