THE YUMMIEST CHICKEN SALAD EVER

Seuraatteko tekin Facebookissa Tasty-ruokavideoita? Mä satun aina katsomaan niitä juuri silloin kun olen nälissäni, mutta ikinä en jaksa niitä kokkailla. Tämän salaatin olin tallentanut omaan fb-sivuilleni, mutta unohdin sen täysin. Eilen kaverini Saran Snapchatissä oli niin herkullisen näköinen salaatti leivän kera, että oli pakko kysäistä häneltä reseptiä niihin ja se herkullisen näköinen salaatti osottautuikin juurikin sille aiemmin tallennetulle salaattireseptille. Sara oli tehnyt vielä salaatin lisäksi (maailman parasta) leipää ja mun oli pakko myös tehdä sitä. Ja nyt tulin vuorostani jakamaan reseptin teille ja suosittelen teidän testaavan tätä!

ruoka1-2

Kananmarinadi:
1 tl oliiviöljyä 
1 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
1 pieneksi pilkottu jalopeno
1/2 tl chilimaustetta
1 tl hunajaa
1 limen mehut
Paketti maustamatonta kanaa.
1. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita kanat tilavaan kulhoon marinadin sekaan. 2. Anna kanan marinoitua tunti. 3. Paista kypsäksi pannulla. 4. Pilko sopivan kokoisiksi paloiksi ja laita valmiin salaattipohjan päälle. 
Salaattipohja:
1 nippu romainesalaattia
1 avocado
1 pkt kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
1. Pilko kaikki salaattipohjan ainekset ja tee lautaselle valmiit salaatit. 2. Laita salaatin päälle aiemmin pilkotut kananpalaset. 
Salaatinkastike:
4 tl oliiviöljyä
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
1/2 tl pippuria
1 limen mehut 
1. Miksaa kaikki ainekset keskenään. 2. Laita salaatinkastiketta oman maun mukaan. 

ruoka1

Valkosipuli-persilja naanleipä:
1 pkt naanleipää (ostin pakasteesta, leivän voi myös tehdä itse)
2 valkosipulinkynttä
Nippu persiljaa
4 tl oliiviöljyä
1. Ota naanleipä sulamaan ajoissa. 2. Sekoita oliiviöljy, valkosipuli ja persilja keskenään. 3 Sivele pullasudilla ja lusikalla leipien päälle kastike. 4. Paista uunissa 180 asteessa 5 minuuttia. 
Nämä molemmat on tosi nopeita tehdä. Ainut vaihe joka vie aikaa on kanan marinoituminen. Kananmarinoituessa voi tehdä valmiiksi salaatin ja valmistella naanleivät – niin helppoa ja herkullista! Tätä tuun ehdottomasti tekemään jatkossa. Kertokaa ihmeessä jos aiotte kokeilla tätä! – J 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s